PÄÄSIVULLE
Hieman
historiaa: Ruijan polku on ikivanha vaellusreitti ajalta
jolloin
Lapissa ei vielä ollut teitä. Yleensä
kulkemiseen
käytettiin vesireittejä mutta joissain paikoin
jouduttiin
patikoimaan jalkaisin polkuja pitkin. Ruijan reittiä
pääsi kulkemaan Pohjanlahden rannalta aina
Jäämerelle asti. Polku merkittiin maastoon ladotuin
kivikasoin tai kelohongasta tehdyin viitoin.
Me aloitimme vaelluksemme Sompiojärven rannalta. Ennen sitä olimme vieneet automme Kiilopään retkeilykeskuksen parkkipaikalle. ( Huom. siellä pitää maksaa paikoitusmaksu). Sieltä ajoimme taksilla Sompiojärven laavulle. Kyydille tuli hintaa n. 80 €.
Laavulla
pakkasimme
varusteet selkään ja lähdimme matkaan
ensimmäisenä tavoitteenamme
Terävä-Nattanen. Polku
oli alussa aika kivikkoinen. Piti kovasti varoa, ettei nilkka
nuljahtanut märillä kivillä. Parin
kilometrin
taivalluksen jälkeen tuli vastaan reipas vaeltaja.
Hän kertoi
edessäpäin olevan karhun hajoittaman muurahaiskeon.
No
meitähän ei yksi karhu pelottanut vaan jatkoimme
reippaasti
matkaa.
Terävä-Nattaselle erkanevan polun haarassa oli nuotiopaikka. Jätimme rinkat ja muut raskaat kantamukset sinne puuvajaan ja lähdimme kevein kantamuksin kapuamaan kohti tunturia. Puurajan yläpuolella vastassa oli pelkkää rakkaa. Kun kivet tuntuivat olevan kosteudesta johtuen liukkaita, päätimme turvallisuussyistä jättää huipulla käynnin väliin. Pari henkilöä näkyi varovasti tulevan alas kivikkoa. Ihastelimme hetken maisemia ja palasimme rinkkojemme luo.
Kaptukaislammille saavuimme kun ilta alkoi jo hämärtää. Leiriydyimme, viritimme nuotion, paistoimme makkarat ja nautimme "tuhannen tähden hotellin" antimista. Leiripaikkamme oli pienen suolle pistävän niemen nokassa. Yöllä kylmyys hiipi suolta ja yritti nipistellä meitä makuupussimme läpi. Runsaan aamuaterian jälkeen kokosimme leirimme, siistimme jälkemme ja jatkoimme kohti Kiilopäätä.
Peurapään laen yli meno oli ainut vähän raskaampi nousu. Muuten polkumme kulki pitkin tasaisia hiekkakankaita. Tankapään kohdalla, missä polku ylittää pyöräilyreitin oli karttaan polusta länteen merkitty laavu / nuotiopaikka. Nautimme kuitenkin eväämme polun ja pienen puron risteyksessä. Karttaan oli merkitty siihen kohtaan lähde.
Loppumatkalla oli kaksi puron ylitystä. Kaarreojan ja Sivakkaojan yli oli silta. Kun lopulta törmäsimme asfalttitiehen meillä oli vielä pari kilometriä autolle. Varsinainen vanha Ruijan polku olisi jatkunut vielä Inariin ja Näätämöjokea Jäämerelle. Meille oli elämys tämäkin kolmenkymmenen kilometrin taival. Tungosta siellä ei siihen aikaan tosiaan ollut. Näimme reitillä ainoastaan kolme ihmistä. Uusista kokemuksista hyvillä mielin ajoimme Saariselälle saunomaan ja kertaamaan retken elämyksiä.
Me aloitimme vaelluksemme Sompiojärven rannalta. Ennen sitä olimme vieneet automme Kiilopään retkeilykeskuksen parkkipaikalle. ( Huom. siellä pitää maksaa paikoitusmaksu). Sieltä ajoimme taksilla Sompiojärven laavulle. Kyydille tuli hintaa n. 80 €.
Laavulla
pakkasimme
varusteet selkään ja lähdimme matkaan
ensimmäisenä tavoitteenamme
Terävä-Nattanen. Polku
oli alussa aika kivikkoinen. Piti kovasti varoa, ettei nilkka
nuljahtanut märillä kivillä. Parin
kilometrin
taivalluksen jälkeen tuli vastaan reipas vaeltaja.
Hän kertoi
edessäpäin olevan karhun hajoittaman muurahaiskeon.
No
meitähän ei yksi karhu pelottanut vaan jatkoimme
reippaasti
matkaa.Terävä-Nattaselle erkanevan polun haarassa oli nuotiopaikka. Jätimme rinkat ja muut raskaat kantamukset sinne puuvajaan ja lähdimme kevein kantamuksin kapuamaan kohti tunturia. Puurajan yläpuolella vastassa oli pelkkää rakkaa. Kun kivet tuntuivat olevan kosteudesta johtuen liukkaita, päätimme turvallisuussyistä jättää huipulla käynnin väliin. Pari henkilöä näkyi varovasti tulevan alas kivikkoa. Ihastelimme hetken maisemia ja palasimme rinkkojemme luo.
Kaptukaislammille saavuimme kun ilta alkoi jo hämärtää. Leiriydyimme, viritimme nuotion, paistoimme makkarat ja nautimme "tuhannen tähden hotellin" antimista. Leiripaikkamme oli pienen suolle pistävän niemen nokassa. Yöllä kylmyys hiipi suolta ja yritti nipistellä meitä makuupussimme läpi. Runsaan aamuaterian jälkeen kokosimme leirimme, siistimme jälkemme ja jatkoimme kohti Kiilopäätä.
Peurapään laen yli meno oli ainut vähän raskaampi nousu. Muuten polkumme kulki pitkin tasaisia hiekkakankaita. Tankapään kohdalla, missä polku ylittää pyöräilyreitin oli karttaan polusta länteen merkitty laavu / nuotiopaikka. Nautimme kuitenkin eväämme polun ja pienen puron risteyksessä. Karttaan oli merkitty siihen kohtaan lähde.
Loppumatkalla oli kaksi puron ylitystä. Kaarreojan ja Sivakkaojan yli oli silta. Kun lopulta törmäsimme asfalttitiehen meillä oli vielä pari kilometriä autolle. Varsinainen vanha Ruijan polku olisi jatkunut vielä Inariin ja Näätämöjokea Jäämerelle. Meille oli elämys tämäkin kolmenkymmenen kilometrin taival. Tungosta siellä ei siihen aikaan tosiaan ollut. Näimme reitillä ainoastaan kolme ihmistä. Uusista kokemuksista hyvillä mielin ajoimme Saariselälle saunomaan ja kertaamaan retken elämyksiä.